Taiteiden yö 2007
Hurjan komea Etno espa festari kärjistyy Taiteiden yönä 22.8 Tundramatiksin ja Bad Ass Brass Bandin yhteiseen vedokseen. Alkuvuodesta Kuudennessa linjassa tykiksi todettu yhteistyö jatkaa näin prameeta kulkuaan kohti krumeluista tulevaisuutta.
Tundramatiks feat. Bad Ass Brass Band klo 00.30.
Pervetuloa!
06.06.2008
Fennofolk Nordic Oddity
Tundramatiksin työ "Kiire on meidän mantramme" on Mantra-kipaleen pohjalta käsikirjoitettu kaupunkikuunnelma, joka vie kuulijansa maanantaiaamun maininkiin. Filmikinoteatteri-tekniikan (5.1 kanavoinnin) johdosta kuulija todella pääsee osaksi kuunnelmaa ja voi maistia sisäistä liikehdintää ennen välttämätöntä myrskyä.
Työ on osa Fennofolk-näyttelyä, joka tapahtuu Designmuseossa 11.6-28.9.2008.
Kts.
www.MySpace.com/tundramatiks --> Blog
www.designmuseum.fi
19.05.2008
Säveltelyä ja sananpartta tapaillaan
Tulevan levyn kipaleet alkavat vähitellen hahmottua ja uusi levy julkaistaneen siinä vuodenvaihteessa. Julkaisijoiden kanssa on jo neuvoteltu, mutta toistaiseksi ei ole mitään selkeää pässin lihaa tarjoiltavana.
Nälkä purnaa meilläkin, mutta illallinen katetaan vasta tuonnempana.
19.03.2008
Tundramatiks Designmuseossa
Tundramatiks osallistuu tulevana kesänä järjestettävään Fennofolk-näyttelyyn.
Näyttely kestää koko suven (11.6-28.9) ja sen työt ripottautuvat Designmuseon lisäksi kadulle ja tapahtumiin.
Exactimpaa speculeeringiä:
www.fashionfinland.com/fi/ilmiot/artikkeli/outouden_viehatys
30.01.2008
Kaikenlaista!
Paljon on tapahtunut. Ei hiljaiseloa olla eletty. Ei.
Yhtyeen rumpali on vaihtunut. Pestiin asettui vastikään tymäkkä Tatu Rönkkö.
Ilja Juutilainen oli yhtyeen toinen perustajajäsenistä toimien persoonallisena visionäärinä ja näkijänä sekä väkevänä kykijänä.
Keikkatauko on ohi ja uusia keikkapäivämäärejä on sovittu jo paljon (Kts. "keikat"). Ensimmäisenä 7.2 Kuudes linja Tundramatiks feat. Bad Ass Brass Band. Kolme komeeta kollia ja pahiksien puhallin pändi. (Tarkempaa spekulatiivia MySpacen blogissa)
Tundramatiks-sivut toimivat jälleen priimasti! Postilistaan voi liittyä, vieraskirjaan voi setittää ruusukkeita ja risuja ja kuvatkin ovat koko lailla uusia. Enemmän kuvia osoitteessa MySpace.com/tundramatiks, jossa myös uusia kipaleita niille pihtareille, jotka eivät ole ostaneet oivaltavan nerokasta "Kyy pivossa" -levyä.
Disco Blancon nettikauppa avoinna! (linkit -> Disco Blanco Recordings Webstore)
Tervetuloa viihtymään!
19.10.2007
Onnea Uljas Onnettomalle nimipäivänä
Osanottomme iloisen tapahtuman johdosta!
03.09.2007
Keikkatauolle..
Tundramatiks vetäytyy hetkeksi syrjään julkisuuden epäkiitollisesta valokeilasta ja omistaa aikansa uuden musiikillisen vallankumouksen valmistelutyölle.
21.08.2007
Kesän viimeiset vedot
Luft 23.8 (jo klo 21!!) ja Dubrovnik 1.9 ovat viimoiset mahdollisuudet pitkään aikaan nähdä ja kuulla Tundramatiks elävänä. Tämän jälkeen on jälleen luomistyön aika.
21.08.2007
Musakkivideomme nyt myös MySpacessa
Mantra-video nähtävissä YouTubessa, MySpacessa ja Oulun musavideofesteillä.
16.08.2007
Tänään tasan vuosi Iljan syntymäpäivästä ja debuutti-levyn julkaisusta
Levy on myynyt moninkertaisen määrän suhteessa Iljan syntymäpäivien määrään.
02.08.2007
Festariblogia
Myspace.com/tundramatiks -osoitteen lisäksi rundikertomuksia festeistä ja keikoista löytyy osoitteesta:
12.06.2007
Om´pun keikka (13.6) jo klo 21:00!
koska Om´pussa on hiljaisuus klo 22:30. Tällöin asiakkaatkin joutuvat kuiskailemaan.
31.05.2007
Rovaniemirock peruttu
Rovaniemirock-festivaalia ei järjestetä, jonka myötä myös festareiden iltaklubin keikat Tundramatiksineen on peruttu.
14.05.2007
Nettikauppa avattu!
Disco Blanco Recordingsin nettikauppa on viimein avattu. Kaupan löydät osoitteesta www.discoblanco.com ja kauppa. Shoppasille mars!
07.05.2007
Pieni sunnuntai -tapahtuma
19.-20.5 Myymälä2:ssa (Uudenmaankatu 23) on oma-/pienkustannetapahtuma, jossa Disco Blanco Recordings pistää kioskin pystyyn. Tarjolla TundraTamineita, tetsoneja ja t-paitasia. Pervetuloa!
02.05.2007
Uudet sivut ja vieraskirja
Uudet laajemmat sivut avataan toukokuun puolessa välissä. Vieraskirja toimii taas.
25.04.2007
Uudet TundraTamineet jakoon 28.4
Lauantaina 28.8 lanseerataan Semifinaalissa uusi painos TundraTamineita. Muotimaailmaa kuohuttanut brandi on nyt jakautunut kahteen osaan: Luovasti modattuihin-tuunattuihin kierrätyskamoihin ja käsitöihin, sekä uusiin oivaltavan värisiin printtipaitoihin.
Tervetuloa kauppasille!
19.04.2007
Provinssirock
Tundramatiks omii Provinssin lavan käyttöönsä pe 15.6.2007! Paljon lisää keikkapäivejä. Kts. keikat
02.04.2007
Raahen 6.4 keikka peruttu!
Rytmikellarin keikka on peruttu, koska paikka meni nurin.
27.03.2007
Uutta TundraTaminetta ja spammia
Uutta Taminetta on luvassa ja konsepti luvatusti jalostuu hämmentäviin suuntiin. Disco Blancon interweb-kauppa myös mahdollistaa pian myyntiartikseleiden tilaamisen. Aiheesta enemmän likitulevaisuudessa.
Vieraskirja on valitettavasti virusarmeijan miehittämä. Sota on kuitenkin kääntymässä vähitellen meikäläisten voitoksi, kun uutta vieraskirjaa koodaillaan. Valmistuu likitulevaisuudessa.
22.03.2007
Faces!
Tundramatiks esiintyy Suomen ehkä hienoimmalla etnofestarilla Facesissa. Karjalaa ja festarikarjaa Karjaalla!
08.03.2007
Glorian ja Tavastian keikat peruttu!
Tundramatiksin Glorian ja Tavastian keikat on peruttu ikävän sairastapauksen takia!
27.02.2007
Ongelmia ATK:n kanssa
Sähköpostilista on ollut jostain kumman bugista johtuen unten mailla viimeiset pari kuukautta. Jos olet liittynyt siihen sinä aikana, eikä postia ole kuulunut, ilmoittauduppa uudelleen. Pahoittelemme komplikaatioita.
22.02.2007
BLOG
Myspace.com/tundramatiks -osoitteessa on avautunut blogi. Yhtye kirjoittelee sinne kaikenmoisia tarinoita aidoista rokkaavista kiertueista ja glamourista. Katso ja kommentoi.
21.02.2007
Merirosvoradio
Radioaallot valloittuvat Lähiradiossa tiistaina 27.2 kello 20-21 taajudella 100,3 MHz
14.02.2007
Tundramatiks Ilosaareen!
Ilosaarirock (13.-15.7) julkisti ensimmäiset kiinnitykset tulevalle suvelle. Mukana virnuaa koko kansan Tundramatiks!
05.02.2007
Erilaisia listasijoituksia
Tundramatiks ylsi Noise.fi -äänestyksissä sijoituksille.
Tarkat speksit:
www.noise.fi/artikkelit/?id=67
www.noise.fi/artikkelit/?id=66
30.01.2007
Yksi parhaista levyistä!
Rockmusica valitsi Kyy pivossa -levykkeen viidenneksi parhaaksi kotimaiseksi levyksi vuoden 2006 vuosikatsaus-mittelössä. Kaino mutta virneä pokkaus heidän suuntaansa.
(kts. rockmusica.net -> 2006 vuosikatsaus)
30.01.2007
Levellers (UK) ja Tundramatiks (FIN) Tavastialle
Menestyksekäs kymmenen levyä julkaissut Levellers saapuu Tavastialle 13.3. Lämmikkeenä toimii Tundramatiks.
08.01.2007
Vuosiäänestys 2006
Radio Noise/Noise.fi kysäisee musakin asiantuntijoilta, eli teiltä kuluttajilta, vuoden uutta nousijaa Bubbling under -kisassa. Homma etenee näin: Äänestät suosikkiyhtyettäsi (Tundramatiksia) vuoden yhtyeeksi osoitteessa www.noise.fi/vuosiaanestys ja hyvällä lykyllä Noisen toverit palkitsevat Sinut aimo kasalla musiikkimateriaa. (aikaa 31.1 asti)
Koko kansan Tundramatiks - Koko kansan musiikkiyhtye. Uurnille, Kansalaiset!
30.12.2006
Uusia keikkapäivämäärejä
Vilaseppa keikkaosiota!
22.12.2006
Kinkkua potkaa
Ulkona on kylmä - olkaa toisianne lähellä.
Mukavaa Youlua.
-Pojat
11.12.2006
Tavastialle ekstra-mini-keikka
Tiistaina 12.12 Fullsteam pitää joulujuhlan, jossa pukkeina toimivat Rubik ja Pohjois-Amerikkalainen Services ja tietysti Tundramatiks. Viimeksi mainitun keikka on pituudeltaan puolikas ja alkaa jo kello 22. Muut pumput soittavat pitkään ja hartaasti. (6€)
28.11.2006
Uutta TundraTaminetta
TundraTamine-tuotevalikoima laajenee jälleen. Jouluhypetyksen keskelle hyökkää lähitulevaisuuden hittituote Mamikset, eli pitkät Alsarit, eli TundraTykit. Näiden perässä tulee Kerrastot sekä uudet entistä laadukkaammat pikkuhousut. Kaikki tämä myynnissä keikoilla 1.12.2006 alkaen.
Jonon muodostus kannattanee aloittaa jo edellisenä päivänä.
12.11.2006
Musakkyvideo internetissä
Mantra-video on vihdoin nähtävillä täällä internetissä. Sen löytää kulkemalla YouTube.com-sivustolle ja kirjailemalla "search"-kenttään Tundramatiks.
"Tarkasta tämä!", sanoisi Mariska.
06.11.2006
Pojat Superfarmissa
Ilja ja Janne ovat haistateltavina Superfarmissa (TV2) tiistaina 14.11 klo 16:00. Tämän lisäksi kiva ja rehti muzakkivideo näytetään.
26.10.2006
Tundramatiks Musiikki TV:ssä
Maanantaina 30.10 klo 23.20 Osku ja Janne jutustelevat järkeviä TV2:lla. Tämän lisäksi ohjelmasisältöön kuuluu Mantra-sävelmästä tehdyn musiikkivideon TV-ensi-ilta, joka katsotaan yhdessä haastattelijan ja koko-hela Suomen kansan kanssa.
24.10.2006
Fullsteam keikkamyyjäksi!
Tundramatiks solmi jallulasillisten ääressä sopimuksen keikkojen myynnistä Fullsteam Agencyn kanssa. Yhteystiedot löytyvät tietysti yhteyssivuilta.
Katso myös www.fullsteamagency.com
03.10.2006
Musavideon julkaisubleet Megaclub Härmässä
Ke 11.10 klo 22 Om´pussa on kisastudio; isolta skriiniltä voi nähdä vastavalmistuneen musavideomme! Samassa illassa ainakin DJ Otakar vaihtelee levykkeitä soittimeen. Vapaa pääsy tietysti.
29.09.2006
Keikkakuveja nähtävillä
Tuomas Aro on ottanut bändistä aimo liudan komeita keikkakuveja. Kuvasivua ei olla valitettavasti onnistuttu saamaan vielä kuntoon, mutta katsokaapa myspace.com/tundramatiks. Sieltä löytyy kuvia, mikäli olet nuorisokielellä sanottuna "frendi" bändin kanssa. (Jos et vielä ole, kutsu kaveriksi. Suostumme kyllä.) Uskon että pelkästään loggautumalla sisään, kuvia voi ihastella.
Vihamiehillekin aukeaa kuvasivu, jossa on Henni Siltaniemen ottamia kuvia:
www.timowright.com/storage/tundramatiks/
18.09.2006
Tyynen nimipäivä
Annos onnea ja onnistunutta kaakkua sankarille! Puhalletaan kynttilöitä!
08.09.2006
Oikaisuja
Rumbassa (No15/06) olleessa artikkelissa oli muutamia väärinkäsityksiä, jotka koemme tärkeiksi oikaista. Muutenhan juttu rokkas tykisti.
"Kansanmusiikki ei kuulu PELKÄSTÄÄN akatemiaan. Mun mielestä sitä voi opiskella akatemiassa, mutta sen toivoisi leviävän myös kansan pariin, josta se musiikki todella kumpuaa" (JM)
Ville Pystynen on tehnyt bändin eteen paljon pyyteetöntä duunia, eikä bändillä ole mitään syytä mustamaalata Villen työtä. Jutusta ehkä saattoi ymmärtää asian olevan toisin.
Goran Bregovic tekee mieletöntä musaa ja on bändinsä kanssa yksi parhaista live-esiintyjistä. Trad-biisien varastaminen on toki totta, mutta se ei tee hänestä yhtyeellemme tärkeää vaikuttajaa.
02.09.2006
Megaclub Härmä 13.9
Levynvaihtajat Äimä Rautio, Randuran sekä Otakar aloittavat nyrjähtäneen klubin Ravitsemusliike Om´pu:ssa Helsingin Kalliossa. Pikku- ja isommatkin linnut kertovat Tundramatiksin liittyvän olennaisesti klubiin.
02.09.2006
Listasijoitus ja valtaisa mediajulkisuus
Tundramatiks Radio Noisen soittolistan sijalla 1! Forza Radio Noise! Sija irtosi tasapelissä mm. Tool-yhtyeen kanssa hurjalla kuudella soittokerralla.
Uudessa Rumbassa ja Rockmusica.net -sivuilla imartelevaa juttua.
28.08.2006
Tundramatiks Radio Noise:ssa
Keskiviikkona 30.8 klo 20-22 Osku ja Janne laskettelevat Radio Noisen radioaaltoja jutustaen järkeviä sekä soittaen kaikenmoisia levyvalintoja.
18.08.2006
Bonuskeikka Wäiskissä!
Eilinen julkkari oli ilahduttava kokemus. Nyt päässä tykyttää darude.
JA! Wäiskissä on illalla keikka. Takaoven kautta ilmaantui tällainen mahdollisuus, johon Tundran turilaat välittömästi tarttuivat.
Robert Street Fighters, Try it again sam, Northern Storytellers ja siis Tundramatiks. 5€.
Tulkaa sankoin joukoin!
16.08.2006
KYY PIVOSSA MYYNTIIN TÄNÄÄN!
Kukon kirkaisun aikaan City Anttilan, Stupido shopin, Tunnelin levyn, Airon musiikin, Epe´s musiikin ja levykauppa Äx:n työntekijät kaivoivat hiljaa hypistellen kartonkilaatikoista esiin Tundramatiksin siliäkantisen Kyy pivossa-levyn. Yksityiskohtaisen tarkastelun jälkeen levyihin aseteltiin kauniin sävyinen hintalipuke ja siirrettiin hienovaraisesti kauppojen hyllyihin. Levyjä ihailtiin sanomatta sanaakaan. Vallitsi ainoastaan hiljainen hyminä.
Niin hieno hetki oli.
Levyä saa nyt levykaupoista. Jos hyllystä ei löydy, pyytäkääpä tilaamaan. Edellämainitut kaupat saattavat olla ronkeleita luopumaan omista kopioistaan, vaikka kauppoja ovatkin.
Niin hieno levy on.
Nauttikaa!
-Pojat
PS. Julkkarikeikan soittoajoista ja ennakkolipuista on kyselty jonnin verran. Tundramatiks soittaa ekana prikulleen klo 23!! Kutoseen ei valitettavasti saa lippuja etukäteen. Ovethan aukeaa vasta kello 22, mutta terassi taitaa olla auki. Ajoissa paikalle, niin ei tule surku puseroon.
03.08.2006
Jerry Kanisterille isoveli
Jerry Kanisterin isoveli Barry Kanister löytyi psyykkisesti heikossa kunnossa Marian sairaalan jätelavalta. Ylilääkäri Onnettoman mukaan Isoveli on kuitenkin soittokunnossa jo levynjulkkareihin mennessä.
30.07.2006
Levynjulkkarin esiintyjäkaarti selvillä
Kuudennen linjan levynjulkkarista (17.8.06) on tulossa suuri spektaakkeli. Tundramatiksia feattaa kiven kovan K Jonten (trumpetti) lisäksi Indictus companyn lattia-perkussionisti Ari Kauppila ja Valituskuoro.
Illan toisena bändinä retrosti progeileva Manogurgeil.
17.07.2006
Uudet sivut avattu!
Tundramatiksin kaiken kattavat nettisivut on viimein avattu. Voit viettää aikaasi täällä ja kirjoittaa viestejä vieraskirjaan.
14.07.2006
Kaivarin keikan aika vahvistettu!
Kesäkaivarin veto on tähtiteltassa sunnuntaina 16.7 klo 18:00!
06.07.2006
13.7.2006 Haastattelu Hello Helsingissä Radio Helsingissä
Tundramatiks laajentaa tajuntaa taajuudella 95,2 torstaina 13.7.06 kello 18. Tämän lisäksi studioemäntä Laura Haapala asettelee levylautaselle elokuussa julkaistavan ”Kyy pivossa” –albumin ja maistattaa kuulijoita parilla herkullisella musiikkikappaleella.
Vastaanottimet valmiiksi!
12.06.2006
Levy on masteroitu!
Helsingin Vallilassa studio Johtoäänessä Lauantaina 10.6 klo 21.55 miljoona kilometriä pitkä projekti on ohi!
"Kyy pivossa" on masteroitu ja valmis lähetettäväksi monistustehtaaseen bolsevikkien maahan.
09.06.2006
Listapoikuuden menetys
Sinkun B-puoli "Mantra" Radio Helsingin viikon soitetuimpien listalla sijalla 17!
24.05.2006
Tundramatiks julkaisee
Tundramatiks julkaisee singlen! Singlellä on kaksi kappaletta "En Ennen" ja "Mantra", syksyllä ilmestyvältä pitkäsoitolta "Kyy pivossa" jonka julkaisee Disco Blanco Recordings.
Singlenjulkkarit Libertessä, Helsingissä 3.6.2006 Hekuma-klubilla. Liput 5e, tervetuloa!





